tiistai 29. syyskuuta 2009

Heippsankeipsan!











Lisäilen pari kuvaa hostveljen 18v perhesynttäreiltä, 2 kuvassa veli itse, yhdessä hostisä, yhdessä ns. hostsisko(hän ei asu enää kotona)

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Lyon!

Olikin jo ikävä isompaan kaupunkiin <3


Shoppausta, shoppausta ja vielä vähän shoppausta, kaupungin näkemien jäi tällä kertaa pikkasen vähemmälle, ehkä ens kerralla sitten :)

Tosi kiva päivä oli, löysin melkein kaiken mitä tarvitsin, ja halvalla melkeipä, loppusumma kyllä oli aika kiitettävän suuri, mutta sitä se kauppaankoskaanpääsemättömyys teettää ;)
Kommelluksitta ei selvitty, kun piti sitten lähteä junalle ja oltiin hyvossä ajoin vielä liikkeellä, ni hupsistakeikkaa metro oli lakossa/ suljettu. no siinä sitten nopsakkaa keksittii ottaa bussi joka justiinsa tuli siihen pysäkille! Mutta Lyon on kuten arvata saattaa aikas tukossa lauantaina klo 17 joten ¨päädyttiin asemalle kovasta juoksuspurtista riippumatta minuutin myöhässä, no sitten soiteltiin kotiin ja selitettiin yms ja onneksi seuraava juna tuli n. 30 min päästä ni suurta vaivaa ei syntynyt :) En edes myöhästynyt synttäreiltä paljoa, itse sankarikin oli myöhässä!!
Olin aikas väsynyt illalla joten menin jo kahdentoista aikaan nukkumaan :D mutta todella iloisena ja hyvillä mielin, mitä muuta onnistunut shoppausreissu voikaan teettää :)

Ella

ps. facebookista voi katsoa kuvia jos siltä tuntuu; huonolaatuisia ovat väh¨vn kun otettiin ne julien i phonella :)
pps. mitä ne on syöttänyt ranskalaisille pojille, että niistä on tullut niin komeita ? :D

torstai 24. syyskuuta 2009

Tässä kuvia :)



Elikkä en nyt jaksa laittaa näit jienoon järjestykseen sori, mut tässä näitä :D yllâ minä ja Eloise, alla kodin keittiö :)




Yllä minä ja matea, kroatialainen vaihtis :)
alla cyrielle ja Maëlle

"äitini" kokkaamassa ratatuillea ja alla ainekset :D
Ei täs muuten mitää älyttömän hauska päivä, mutta ku tulin kotiin ni vâhâ kehnoni ku tajusin kuinka pokki oon :) sain saksan kirjotelmasta 19/20, 20 on mahoton saada :) joten hyvä minä !
Ella

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Smiling :)

No tänään on taas ollut ihan kiva päivä koulu ei ollut kovin tuskaa ja oli 12 asti vaan :) Sitten soittelin tossa Wilman kanssa ja oli kiva kuulla kuulumisia joltain muuulta vaihtarilta :) Ja sitten kävin lenkillä ja juoksin lenkin, mistä olin alunperin sanonut että se on mahdoton ! Joten ole todella ylpä itsestäni :)

No sitten äiti kysyi minulta kysymyksiä niin ajattelin vastata kaikille kun ehkä muitakin kiinnostaa :)
Eli siis koulusta, siellä on oppilaitten mukaan n. 900 henkeä mikä voi hyvin pitää paikkansa :) Syön ruuan koulussa joka on hiukan erilainen suomen kouluruokaan verrattuna :) esim. joka päivä on alkuruoka, varsinainen ruoka ja jälkiruoka ja juustoa ja leipää... Ruokaa ei saa ite ottaa, kaikki on valmiiksi annosteltua, juomaksi on vettä. Maanantaisin on aina perunaa ja perjantaisin kalaa. Ruoka vaihtelee aina joskus on hyvin epäterveellistä joskus terveellistä... Hyvää se on aina paitsi lammas, josta en ylipäätänsäkään tykkää ...
Kouluun menen bussilla, ja melkein kaikki tulee bussilla kouluun, koulubusseja on noin parisenkymmentä ja oppilaita tulee ihan ympäriinsä niin Lyonin kuin StEtiennenkin läheltä :)
Koulu on Feursissa, joka on pikkasen isompi kylä, wikipedian mukaan vuonna -99 asukkaita oli n. 8000 ...

Ja tuli tässä vaan mielenkiintoisena faktana mieleen, että kaikkialla on kärpäsiä, esim tänään saksan tunnilla opettaja huitoi koko ajan kärpästä pois kun se oli hyvin sinnikäs :)Ja muutenkin ötököitä löytyy, kylpyhyoneessani oli eräänä päivänä hämähäkki kiipeämässä keskellä huonetta kattoa kohti :) katoin peilistä että mikä musta piste tuolla seinässä on ja se olikin hämähäkki eikÄ se ollut seinässä :D

Ja tÄällä odotan kouluun menemistä :D suomessa no jaa sanotaanko odotin sitä vähemmän :D

Ja niin jumpasta kyseltiin, sen olis pitänyt olla epäraskasta mutta olin kovin väsynyt ni otti se vähän lihaksiin. ääneen en sitä toki myönnä :) Siellä oli n. 15 50v. naista ja minä tehtiin väh airobicin tapasta juttua, lihaskuntoa ja sitten lopuksi rentoutus...Toisaalta olis kiva mennä uudelleen ku kaikki oli niin lukavia ja siinä sais vÄhân liikuntaa, mutta kattoo nyt... Siihe se maanantaipäivä meniski ku kuudelta pääsen koulusta ja kotona oon ehkä puol seitsemän ni sitten 19 alkaa jumppa :)

Ja ai niin matikan koe meni yllättävän hyvin ... Tai siis kaikki muut tehtävät oli oikein paitsi yksi joka oli oikein mun metodilla ... eli kaavassa olin sekottanu x:n paikan, muuta täysin oikein se oli !

No en keksi täs nyt paljoa muuta kerrottavaa... kyselkää!

Ella

pS. otan ehkä huomenna ja perjantaina kameran kouluun ni saatte ehkä nähdä kuvia... kattoo nyt :)

maanantai 21. syyskuuta 2009

jumpaa...

Viikonloppu tuli ja meni, kävin sellases kylpylässä ton toisen veljen kaa ja kivaa oli ja pääsin saunaan! tuli ikävä omaa saunaa :(
Ja siis tânään oli taas maanantai kuuten koulua ja sillee :) mut sit olin nyt illalla sellases ihme jumpassa jossa oli minä ja 50 v naiset ... mut iha hauskaa se oli :)
Ja nyt oon taas aika ilonen harmittaa vaan et toi perhe riitelee koko ajan... varsinki nyt ku kaikki on täâllä ...

JA arvatkaas PÄÄSEN toivottavasti LYONIIN lauantaina ! TOIVON niin että pääsen ku on toi shoppauskiintiö tyhjilläân...


Ella


ps.piti nyt jotain postaa ku ei oo musta paljoo kuulunu :) kyselkää jos kyselyttää!

perjantai 18. syyskuuta 2009

:)

Tänâân on ollu tosi hyvâ päivä! Halusin vaa kertoo sen kaikkille teille! Oon ollu aamust asti tosi happy ja kaikkee kivaa on käyny :) No en oikee tiiä ekaks matikan pikkutesti meni hyvin (ainakin mun mielest enkä halua pilata päivää miettimällä mikä ois voinu mennä pieleen :D), no siis sit oli tunti "ranskaa ääliöille" ja ymmärsin mitä se opettaja puhu, paremmin ku se toinen vaihtis ni olin happyy !! Ja siis sit pääsin jo kahelttoista ja sit hengasin vaan noitten muitten kaa koululla ja juttelin uusille ihmisille ja yks juttu mitâ olin vitsillä aamullma heitâny läpällä kävi toteen !! se oli aika hauskaa :) ja juteltiin kaikesta ja oli just hupaisaa ! Ja sit oli viel 16-17 hissaa :D ja sit kotiin ! ja eilen ollu koneella ni facebookissa oli 50 notificationia :D hups ...

<3:Ella

ps. ja kaiken lisäks on perjantai ! :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Onnea äiti!


ma mere a son quarante-sept anniversaire audjour'hui :)
je t 'aime <3
Onneaa ja ISO hali vaik en ookkaan siella sua halaamassa :)


Ella

ps. joo kiitos isâ ja tiina niistä linkeistä en epäillyt,että sellaista merkkiä ei olisi kummastelin vain :D

pps. haha tol mun hostveljellä on sen 18 v; synttärit huomen ni se on ihan innoissaan :) heti ku tuli kotiin oli et hei vaan, vika päivä alaikäisenä koulussa ! Mul on se suunniilleen puoltoistvuotta viel siihen ...