tiistai 29. syyskuuta 2009

Heippsankeipsan!











Lisäilen pari kuvaa hostveljen 18v perhesynttäreiltä, 2 kuvassa veli itse, yhdessä hostisä, yhdessä ns. hostsisko(hän ei asu enää kotona)

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Lyon!

Olikin jo ikävä isompaan kaupunkiin <3


Shoppausta, shoppausta ja vielä vähän shoppausta, kaupungin näkemien jäi tällä kertaa pikkasen vähemmälle, ehkä ens kerralla sitten :)

Tosi kiva päivä oli, löysin melkein kaiken mitä tarvitsin, ja halvalla melkeipä, loppusumma kyllä oli aika kiitettävän suuri, mutta sitä se kauppaankoskaanpääsemättömyys teettää ;)
Kommelluksitta ei selvitty, kun piti sitten lähteä junalle ja oltiin hyvossä ajoin vielä liikkeellä, ni hupsistakeikkaa metro oli lakossa/ suljettu. no siinä sitten nopsakkaa keksittii ottaa bussi joka justiinsa tuli siihen pysäkille! Mutta Lyon on kuten arvata saattaa aikas tukossa lauantaina klo 17 joten ¨päädyttiin asemalle kovasta juoksuspurtista riippumatta minuutin myöhässä, no sitten soiteltiin kotiin ja selitettiin yms ja onneksi seuraava juna tuli n. 30 min päästä ni suurta vaivaa ei syntynyt :) En edes myöhästynyt synttäreiltä paljoa, itse sankarikin oli myöhässä!!
Olin aikas väsynyt illalla joten menin jo kahdentoista aikaan nukkumaan :D mutta todella iloisena ja hyvillä mielin, mitä muuta onnistunut shoppausreissu voikaan teettää :)

Ella

ps. facebookista voi katsoa kuvia jos siltä tuntuu; huonolaatuisia ovat väh¨vn kun otettiin ne julien i phonella :)
pps. mitä ne on syöttänyt ranskalaisille pojille, että niistä on tullut niin komeita ? :D

torstai 24. syyskuuta 2009

Tässä kuvia :)



Elikkä en nyt jaksa laittaa näit jienoon järjestykseen sori, mut tässä näitä :D yllâ minä ja Eloise, alla kodin keittiö :)




Yllä minä ja matea, kroatialainen vaihtis :)
alla cyrielle ja Maëlle

"äitini" kokkaamassa ratatuillea ja alla ainekset :D
Ei täs muuten mitää älyttömän hauska päivä, mutta ku tulin kotiin ni vâhâ kehnoni ku tajusin kuinka pokki oon :) sain saksan kirjotelmasta 19/20, 20 on mahoton saada :) joten hyvä minä !
Ella

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Smiling :)

No tänään on taas ollut ihan kiva päivä koulu ei ollut kovin tuskaa ja oli 12 asti vaan :) Sitten soittelin tossa Wilman kanssa ja oli kiva kuulla kuulumisia joltain muuulta vaihtarilta :) Ja sitten kävin lenkillä ja juoksin lenkin, mistä olin alunperin sanonut että se on mahdoton ! Joten ole todella ylpä itsestäni :)

No sitten äiti kysyi minulta kysymyksiä niin ajattelin vastata kaikille kun ehkä muitakin kiinnostaa :)
Eli siis koulusta, siellä on oppilaitten mukaan n. 900 henkeä mikä voi hyvin pitää paikkansa :) Syön ruuan koulussa joka on hiukan erilainen suomen kouluruokaan verrattuna :) esim. joka päivä on alkuruoka, varsinainen ruoka ja jälkiruoka ja juustoa ja leipää... Ruokaa ei saa ite ottaa, kaikki on valmiiksi annosteltua, juomaksi on vettä. Maanantaisin on aina perunaa ja perjantaisin kalaa. Ruoka vaihtelee aina joskus on hyvin epäterveellistä joskus terveellistä... Hyvää se on aina paitsi lammas, josta en ylipäätänsäkään tykkää ...
Kouluun menen bussilla, ja melkein kaikki tulee bussilla kouluun, koulubusseja on noin parisenkymmentä ja oppilaita tulee ihan ympäriinsä niin Lyonin kuin StEtiennenkin läheltä :)
Koulu on Feursissa, joka on pikkasen isompi kylä, wikipedian mukaan vuonna -99 asukkaita oli n. 8000 ...

Ja tuli tässä vaan mielenkiintoisena faktana mieleen, että kaikkialla on kärpäsiä, esim tänään saksan tunnilla opettaja huitoi koko ajan kärpästä pois kun se oli hyvin sinnikäs :)Ja muutenkin ötököitä löytyy, kylpyhyoneessani oli eräänä päivänä hämähäkki kiipeämässä keskellä huonetta kattoa kohti :) katoin peilistä että mikä musta piste tuolla seinässä on ja se olikin hämähäkki eikÄ se ollut seinässä :D

Ja tÄällä odotan kouluun menemistä :D suomessa no jaa sanotaanko odotin sitä vähemmän :D

Ja niin jumpasta kyseltiin, sen olis pitänyt olla epäraskasta mutta olin kovin väsynyt ni otti se vähän lihaksiin. ääneen en sitä toki myönnä :) Siellä oli n. 15 50v. naista ja minä tehtiin väh airobicin tapasta juttua, lihaskuntoa ja sitten lopuksi rentoutus...Toisaalta olis kiva mennä uudelleen ku kaikki oli niin lukavia ja siinä sais vÄhân liikuntaa, mutta kattoo nyt... Siihe se maanantaipäivä meniski ku kuudelta pääsen koulusta ja kotona oon ehkä puol seitsemän ni sitten 19 alkaa jumppa :)

Ja ai niin matikan koe meni yllättävän hyvin ... Tai siis kaikki muut tehtävät oli oikein paitsi yksi joka oli oikein mun metodilla ... eli kaavassa olin sekottanu x:n paikan, muuta täysin oikein se oli !

No en keksi täs nyt paljoa muuta kerrottavaa... kyselkää!

Ella

pS. otan ehkä huomenna ja perjantaina kameran kouluun ni saatte ehkä nähdä kuvia... kattoo nyt :)

maanantai 21. syyskuuta 2009

jumpaa...

Viikonloppu tuli ja meni, kävin sellases kylpylässä ton toisen veljen kaa ja kivaa oli ja pääsin saunaan! tuli ikävä omaa saunaa :(
Ja siis tânään oli taas maanantai kuuten koulua ja sillee :) mut sit olin nyt illalla sellases ihme jumpassa jossa oli minä ja 50 v naiset ... mut iha hauskaa se oli :)
Ja nyt oon taas aika ilonen harmittaa vaan et toi perhe riitelee koko ajan... varsinki nyt ku kaikki on täâllä ...

JA arvatkaas PÄÄSEN toivottavasti LYONIIN lauantaina ! TOIVON niin että pääsen ku on toi shoppauskiintiö tyhjilläân...


Ella


ps.piti nyt jotain postaa ku ei oo musta paljoo kuulunu :) kyselkää jos kyselyttää!

perjantai 18. syyskuuta 2009

:)

Tänâân on ollu tosi hyvâ päivä! Halusin vaa kertoo sen kaikkille teille! Oon ollu aamust asti tosi happy ja kaikkee kivaa on käyny :) No en oikee tiiä ekaks matikan pikkutesti meni hyvin (ainakin mun mielest enkä halua pilata päivää miettimällä mikä ois voinu mennä pieleen :D), no siis sit oli tunti "ranskaa ääliöille" ja ymmärsin mitä se opettaja puhu, paremmin ku se toinen vaihtis ni olin happyy !! Ja siis sit pääsin jo kahelttoista ja sit hengasin vaan noitten muitten kaa koululla ja juttelin uusille ihmisille ja yks juttu mitâ olin vitsillä aamullma heitâny läpällä kävi toteen !! se oli aika hauskaa :) ja juteltiin kaikesta ja oli just hupaisaa ! Ja sit oli viel 16-17 hissaa :D ja sit kotiin ! ja eilen ollu koneella ni facebookissa oli 50 notificationia :D hups ...

<3:Ella

ps. ja kaiken lisäks on perjantai ! :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Onnea äiti!


ma mere a son quarante-sept anniversaire audjour'hui :)
je t 'aime <3
Onneaa ja ISO hali vaik en ookkaan siella sua halaamassa :)


Ella

ps. joo kiitos isâ ja tiina niistä linkeistä en epäillyt,että sellaista merkkiä ei olisi kummastelin vain :D

pps. haha tol mun hostveljellä on sen 18 v; synttärit huomen ni se on ihan innoissaan :) heti ku tuli kotiin oli et hei vaan, vika päivä alaikäisenä koulussa ! Mul on se suunniilleen puoltoistvuotta viel siihen ...

maanantai 14. syyskuuta 2009

koulua, kotiin, nukkumaan, koulua, kotiin ....

No hei vaan taas, näist mun postauksista alkaa vähitellen tulla aika tylsiä ku tylsä arki iskee :)

Mut joo viikonloppu tuli ja meni kohokohtana ne bileet! Oli jus coolit ja musiikki oli hyvää kiitos hyvän dj:n ;D Ne oli sellaset reivi/tekno bileet mis oli iha sika siistit valot :D ja hauskinta oli nähä pojat tanssimassa, ne valtas ekana tanssilattian :)
Piti vaa lähtee niin aikasin eli yheltä, mut ei se niin paha ollut :)

Ja hei oon ilonen et oon täällä koska esim saan maistella kaikkii hienoi ruokia :) esim viikonloppuna syötiin simpukoita yms muuta ni en sellast kotoo sais :o

Ja se mun toinen hostveli tulee huomen kotiin ni nään senki sitten :)

Ella

lauantai 12. syyskuuta 2009

übersuloisin siskoni Riikka!

Jee sain eilen kuulla et mun siskolla on kans blogi : http://fashionfoodandco.blogspot.com/

Ja se postas tänâän ihan sikasöpön kuvan :


Ikävä tuli kotiin ja siskoa tietty! Varmaa ekaa kertaa kunnolla täälläolon aikana

:(


Mut joo terkkuja Suomeen ja varsinki sulle Riiksraakku, mun pieni Bamse <3>
Tänään illalla johonkin illanviettojuttuun, jossa toi mun hostveli on dj:n... jännää ! :)

Ella

ps. tiedän et tää ei mitenkään liity siihen, että olen ranskassa mut oli ihan pakko, ku Riikka on niin söpö ja siitä tulee vielâ jonain päivänä jotain suurta, ni te ootte sit kaikki ekoja, jotka on kuullu siitä ;)

perjantai 11. syyskuuta 2009

heiheii !

No ei mulla tässä paljoa, kaksi kysymystä olisi:

ensinnäkin kertokaa mulle, kun koulussa/kaverit kysyyttiin/kysyivät, että missä olen oppinut "näin hyvin" englantia ?
toisekseen onko kukaan kuulu vaatemerkistä napapiiri ? :) (vai olenko ainut epäsivistynyt joka ei ole...)

Ja siis kiva päivä oli taas, 3 tuntia koulua ja sitten hengailua, sanoin jopa pari lausetta ranskaksi ! Koulussa oli hauskaa ruokaa, ratatuillea ja mustekalaa :) Ja nyt illalla söin kania. En oikeen nauttinut siitä että se oli kania, muttei maussa mitään vikaa ollut ...

Nyt viikonloppu, ja huom! 3 viikkoa ranskassa - vuosipäivä :)

Ella

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

kuvia kodista :) (vihdoin!)















klikkailla voi isommaks kaiketi :) ja hei ästedes vastaan kommentteihin kommentoimalla niitten peraan et jos ei vastausta ei kuulu tekstissa ni sielta pitaisi löytyä :)

9.9.09

Huomatkaa paivamaara, ois pitany kattoo aamul kelloo kello 09.09 :D no joo,
to the point. No ei mul oikee tas mitaa erikoita, tänään oli keskiviikko joka tarkoittaa et vaa 3 tuntia eli pääsin kahelttoist koulust! no sit taal oli lammin paiva ni otin aurinkoo ja luin ranskaa <3 kohta syödÂÂN Ratatuillea :DD

Ella

tiistai 8. syyskuuta 2009

Katkarapuja alkupalaksi :)

heipsan !

ei tas nyt paljoo muuta ku et kiva paiva oli tänään ja käytin farkkuja ekaa kertaa! Aika saavutus siihen nähden et oon ollu tääl kuitenki jo yli kaks viikkoo :)

Ja Wilma, mulla ei oo skydeä mut osoite on eli koneella ei ole :( ei sita puh. numeroakaan ku no voit lukee facesta :D Ja mun tekis mieli ihan kauheesti puhuu jonku kaa suome! en kesta ku koko ajan pitää ajatella mita sanoo ...
Ja toi lihomisjuttu on tuttu mulle :D ei mul oo kuule mitää ohjeita ku iteki taistelen kiloja vastaa :D Siis mun ongelma on et epailen et liikuntamahikset tas kylas on lahes yhtakuin nolla, jonku voimistelukerhon toi mulle keksi toi äiti, mut kattoo nyt mika se on :D lenkilla olen kaynyt.
Mut juttu on just se niinku sanoit täÄl syo vaistamatta paljon tai tietâmattaan ! just toi salaatti, toi äiti opetti mua yks päivä tekee sita ja huh huh mikä se kastike oli olevinaan :D
ja ainaku on ruokaa ni tulee syötyy KAUHEESTI ku taal syö sille 2-3 krt päiväs !


ja niin oon premier es 1 eli economics linjalla, ja mul ei onneks oo mitaan kielia mita en olis opiskellu ennen paitsi ranska tietty !

ps. kuvat ilmaantuu heti ku on aikaa/ kehtaan kysyy tolt veljelt TAAS sitä usbitikkua lainaan :D


Ella

maanantai 7. syyskuuta 2009

Jos neljaan kestavat paivat tuntuvat pitkilta, mieti milta tuntuu tulla 18.45 kotiin koulusta :D

Hyvin on mennyt taalla Ranskassa!
viikonloppu meni ihan ok, oli vahan tylsaa ku olin noitten vanhempien kaa keskenaan mut kyl se siita :) katoin Babelin, joka oli yllattavan hyva !

Tanaan jopa ymmarsin mita yks opettaja selitti mulle ja sille toiselle vaihtikselle. ainiin joo siis han on Kroatiasta ja tuli tanaan ekaa kertaa kouluun, tosi mukava on ja puhuu hauskalla aksentilla englantia :)
joo liikas meil on seuravat 3 kk seinakiipeilyy, et repikaa siita :D

Mua harmittaa taal et ku suomes kavelen ain asemalt kotiin ni taal en oikee kavele minnekaan... Siit sais hyvaa hyotyliikuntaa...
Taa säÄ arsyttaa mua pikkasen, ku aamul on sellanen kylma saa et pitais hanskat olla kades ja iltapaival 30 astetta plus :) et keksi siihen sit vaatteet...

Ranskalainen ruoka on hyvaa mut keittios mua hairitsee se et nail ei oo biojatet erikseen, ja nailt tulee aiks paljon biojatetta ! Ja sit nail on Fiskarsin sakset ja sellanen veitsen terotin :) olin ihan et wouu! Ja mua arsyttaa ku naa tarjoo joka vaihees juustoo ja se on NIIN hyvaa mut ku ei haluis tulla kaksinkertaisena takas ...

Ja hei nain sen tan perheen tyttaren Emilien eile ja oikee mukavalta vaikutti :)

ja koitan hei piakkoin saada niita kuvia tanne tast talosta mut en tana iltana, ehka huomenna,

Ella

perjantai 4. syyskuuta 2009

VIIKONLOPPU!

Bonjour;

no nyt on sit viikonloppu ja kaikki on menny hyvin! tanaan hengasin noitten kaa koulul joku nelja tuntii ku ei bussia tullut mut joo alan jo ymmartaa ku musta puhutaan ! no se ei kylla oo kovin vaikeeta! mutta viikonloppu nyt ja luvassa ahkeraa ranskanopiskelua :) toivottavasti :D oon kylla todella vasynyt! Pitanee menna ajois tanaa nukkuuu :)

ei tas nyt muuta,

Ella

ps. tiedan et mun teksti on taynna virheita, ja joo oon ranskalaisella koneella jossa ei ole a pisteilla eika o: ta pisteilla, joten kaikki sanat vaikuttavat oudoilta! joo en yrita kirjottaa nuorekkaasti HUOM! kirjotan niinku kirjotan, ei siis pahalla, mutta voin yrittaa vahan parantaa, mutten ala mitaan kirjakielta kirjottamaan, don`t worry :D ja vaikka kirjotan tata teille kaikille, ni suuremmaks osaks kirjotan tata ittelleni ja en jaksa joka pikkuseikkaan kiinnittaa huomiota, laiska ja epatarkka kun olen (jotka mut tuntee tietanee sen :DD) ja ei oo tarkotus olla torkee, mut sanon vaan! :)

torstai 3. syyskuuta 2009

ranskalaiset ja pihvi

Wilma; harrasteita muuta ku lenkkeily (huom eilen random koiran kanssa!!) ei oo loytyny! koulus on aika vaikeet mut kivaa! :) kouluruoka on ok, mut sita on kauheesti ni ... ja naa yo AINA JUUSTOA ! SE on niin ihanaa mut onneks noi tajuu et en halua kauheesti lihoa :DD ja siis matikas kaydaan riikka varmaa vaha vaikeampia funktiota ku te :D mut ne on kyl kivoja :DD
Ja se niista lyhyista paivista ku bussit lahtee vast viidelt ni sillee iha kiva joo! ja naa kuudenpaivat on aik ihanii ku oon tyylii varttii vaille seiska kotona sille mo tulin koulust ! ja toi isaki tulee aiemmin! mut tol valentinella on aina kuuteen ni hahaa :DDDDD joo i saa olla ilkea :(

Ella

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Koulua:::

sanon nyt lkuun et jos joku sana on vaarin ni koittaakaa arvata ku vihaan tata nappista! ku ei omalla rakkaalla koneella netti toimi! eli tanaan oli eka koulupaiva, ja hyvin meni lopulta vaik aluks olinki eet OMG mihin oon itteni pistany :DD ku kaikki tuijotti ku ehka erotun vahan pahasti ruskeatukkaisten massasta. Mukavia ihmisia oytyi monta ja voinen melkein sanoa et kaverustuin jopa parin kanssa!
Lukujqrjestys nayttaa kivalta ku tuntuu et on enemman vapaata ku tunteje. Mikskohan myua varotettiin ranskalasien koulun rankkuudesta ?? Plus et matikas kaydaan kuulemma prosenttilaskuja ja funktioita et huhuh ku on hankalaa. ok ranskaksi varmasti se tuottaa ongelmia myonnettakoon !
Mutta joo huomen alkaa sit matikalla, et sit voin kertoa tarkemmin :D kattoo nyt; enjaksa nyt kirjottaa enempaa, myohemmisiin;
Ellq

tiistai 1. syyskuuta 2009

tanaan.

No ei täs nyt paljo kummenpia ku et nettiin oon päässy ja nyt laitoin noi vanhemmat tekstit tänne ! koitan jopa ladata pari kuvaa faceen mut kattoo nyt onnistuuks :D Tänään on ollu joku randomein päivä pitkään aikaan, oon hengannu ton veljen ja sen kaverin kanssa ja kattonu leffaa ja ollu ostoksilla :D ei se mitää iha mukaviahan ne repeen vaa koko ajan. Ne on niin perus poikia et huh huh :DDDDD Ne veti ensi kaks juustoo ja sit kaks jätskii ja oli vaa et no nyt on täys olo :D epäreiluu ku tytöt ei voi syödä sitä määrää lihomatta! Ja ollu hauskaa ku kommunikointi on jollai ihan omalla tasolla ni hauskaa on ollu :D
Huomenna kouluun ja jänskättää pikkasen mut kai se hyvin menee :D
Ella
ps. tänään on ollu joku randomein ja kamalin ilma ikinä. Tääl ukkostaa ja on kuitenki joku 25 astet lämmintä ni voitte kuvitella kuinka nihkeetä ja ällöttävää joka paikas on !

31.8

No siis ei ne mulle oo vielkää nettii saanu (tai siis nyt ku kirjotan tätä) J Mutta siis noi laskee sen et jos sanoo tänään ni se tarkottaa myös keksiyötä … ku ne oli et joo valentin tulee tänään ni se tuli joskus yöllä, joten näin sen vast tänä aamun ja ei se mitää nettii oo mulle aikaseks saanu … ei mitää kävin aamul koulus, ja oon premierellä es (eli economics ) luokal :D yleensä vaihtikset sijoitetaan literaturelle… Mutta kivalto koulu vaikutti, eka päivä jännittää bussimatkan takia.
Onneks toi äiti puhuu auttavasti englantia ku ei toi poika eikä isä mitää tajuu ni ois aika mielenkiintost asuu tääl… Ku toi poika esim kävi näyttää mulle sellasen lenkkireitin ni ei me mitää puhuttu, mut hymyilin vaan nii hyvin se meni. Osasin mä sanoo et se on hyvä ja kaikki ok … :DDDDD No mukava poika se on ei siinä mitää. Mua häiritsee kyl vähän kun oi riitelee/ kinastelee aika paljo. Ei sillee pahasti mut se äiti valittaa sille pojalle ain jotain ja ne vanhemmat keskenään jotai kinastelee… No onneks voin viel esittää tajuamatonta :D
Ja tääl on joku 30 astet lämmintä ni paloin tos auringos ku oltii vierailulla ton äitin siskon luona.
Vieraitten poikien pussaaminen on kyl vähän outoa :D No ei se mitää, pussataan sit jos kulttuuriin niin kuuluu :DD

We are family ( 30.8)

Noniin melkein kaksi päivää isäntäperheessä takana! No ensinnäkin vikat päivät Le Fiapissa meni hyvin vaikka uudet tyypit sekottikin vähä pakkaa :D siis oli kyl hauskaa ja ikävä tulee kaikkia! Uudestaan Sprig breakilla, Rivieralla!! No sit matkustin junalla tänne isäntäperheen luo eka St Etienneen ja sit autol Marcloptiin. Tää paikka on IHANA. Tuntuu et olisin jossai elokuvassa :D No ensinnäki täs kyläs on kai n.400 asukast ni siit voi miettiä millast tääl on :D näil on heppoi, naapureil on lampait ja kanoi, toisil on lehmii. Ja sit näil on 2 kissaa J Tää talo on aikas iso ja tääl on kauheesti hevosaiheisii juttuja. Tää on sellanen U:n muotoneni tohon jää sellanen sisäpiha keskelle. Vastapäätä täs on sellanen pieni kirkko, mulle se näyttää iha sellaselt pikku Italialaiskylän kirkolt, mut kai mä oikeesti oon ranskassa. Noi vanhemmat on tosi mukavia ja yrittää parhaimman mukaan pystyä kommunikoimaan mun kaa :D Toinen pojista tulee huomen kotii toinen myöhemmin. Eile oli aik mielenkiintonen päivä. Olin iha paniikis et nään isäntäperheen apua! Mut sit noil oliki tosi mukavia ja tää paikka ihana. En oikee illal ehtinykkää muuta ku purkaa kamat sit lähettii sellasen naisen 60 synttäreille. Ekaksi mua ”kauhistutti” (lue yllätti, oudoksutti, nauratti, ”ihastutti”) se et pussataan kaikkii tuntemattomia. Onneks ne siel leiril ”varotti” koska muuten olisin ollu iha pulas. Kyl siihen varmaa jossain vaihees tottuu :D Siel oli kivaa, musiikkia ja ruokaa ja 1 mies joka puhu englantia!! No siis se kesti pitkään ja ku en oo nukkunu paljo yhtään (normaaliin verrattuna) viime viikol ni nukuin siel tyylii jonku tunnin ku ne huomas et mun silmät alko lupsuu kiinni vaik kuinka yritin :D No oltii sit tääl kotona n. klo 3 yöllä … Tänää heräsin 11.30 joka on mun tänhetkinen personal rekord ja vähä nolostutti mennä alas, mut ne oli vaa et joo niille on kerrottu nuoret on väsyneitä pariisinviikon jälkee. Ja hei syötin tänää hevosia. Ja leikin koiran kaa, vaik kummatkin on eläimiä joista en kovin pidä(joita pelkään hieman). Ja nää siis on kaikki jotai huippuratsastajii ja on osallistunu kaikkii kilpailuihin ja sil toisel pojal on rivillinen pokaaleja :D ja ne on kaikis ihme keskiaika hevosjutuis ollu mukana.

Mut joo kyselkää jos haluutte tietää lisää, ja kommentoikaa !

À bientôt, Ella